perjantai 10. syyskuuta 2010

Keskustan ja opiskelijakerhojen vilinää

Heissan!

Eilen oli tylsä päivä.. Ensin aamulla oli orientaatio, jossa täytettiin jos jonkinlaisia papereita ja hankittiin niihin liitteitä koulun tarpeisiin.. Sitten koitin saada itseni kursseille ja jotain.. En päässyt ihan kaikille valitsemilleni kiinan kursseille, koska niiden aikatauluja oli muutettu ja osa kursseista olikin päällekkäin. Sain siis lopulta neljä kurssia täksi syksyksi.. Siksi otin lisäksi yhden englanniksi pidetyn kurssin taiwanin ja korean kehityksestä ja demokratisaatiosta, vaikka aiheena se ei sinänsä olekaan niin kiinnostava. Se saattaa kuitenkin potentiaalisesti sopia kokoamaani kiinan kieli ja taiwanin kulttuuri -sivuaineeseen.

Sen sijaan tänään on tapahtunut niin paljon, etten tiedä mistä aloittaisi! Ehkä aloitan säästä.. Tänään oli nimittäin aika mukavan viileähkö sää ainakin aikaisempiin verrattuna, mutta kun katsoin kaupungilla mittariin, niin se näytti 32 astetta.. :D Että ehkä vaan alan tottua, vaikka onhan se jo muutaman asteen vähemmän kuin aikaisempina päivinä. Lähdettiin nimittäin costa ricalaisen (mitenhän ihmeessä tuokin kirjoitetaan....) ystäväni Diannen kanssa kaupungille katselemaan paikkoja ja hankkimaan ainakin kaupungin kartta. Löysin myös kaupungin isoimman kirjakaupan, jossa myydään myös englanninkielisiä opuksia.. Mulla on siis jotain mahdollisuuksia saada englanninkielistä kirjallisuutta henkireiäksi. :) Ennen kuin päästiin kaupunkiin asti tapahtui kuitenkin kaikenlaista..

Ensin käveltiin tämän yliopiston vieressä olevan toisen yliopiston kampuksen halki, ja päädyttiin yhdelle night market streetille (yömarkkinakatu). Ostettiin sieltä aamupalaa (pekonimunakas maksoin euron ja puolen litran sitruunajäätee oli 75 senttiä). Sieltä päästiin bussilla jonkin matkaa keskustaan, mutta jäätiin matkalla pois, koska siinä olleesta turistipaikasta olisi pitänyt löytyä kaupungin kartta.. saatiin sieltä kuitenkin vain sellaiset esitteet, jossa näkyi sen paikan ympäristö jonain kämäsenä suherokarttana.. joten on aika selvää että eksyttiin aivan totaalisesti.. :D Taiwanilaiset on todella kohteliaita ja auttavaisia ihmisiä, joten eräs nuori mies pysähtyi autonsa kanssa ja yritti keskitason englannillaan auttaa meitä parhaansa mukaan löytämään oikean reitin. Hän tarjosi myös kyytiä, mutta tietenkään emme menneet oudon ihmisen kyytiin, joten sanottiin tyytyvämme ohjeisiin.. Ohjeet oli kyllä hyvät, koska oltiin menossa täysin päinvastaiseen suuntaan. :D Vähän matkan päästä oltiin kuitenkin taas ymmällämme kaikesta, ja samainen mies, joka esitteli itsensä Jackiksi, törmäsi meihin uudestaan ja huusi ikkunasta että mennään taas väärään suuntaan.. :D Ja osoitti meidät oikeaan.. Mutta ilmeisesti lähdettiin taas jotenkin väärin, koska sitten hän kävi parkkeeraamassa autonsa ja tuli meidän kanssa kävellen juna-asemalle ydinkeskustaan.. Hän antoi meille myös puhelinnumeronsa (emme antaneet omiamme, ihan vaan varmuuden välttämiseksi) ja vaihtoi messengerosoitteita. Hän oli kyllä tosi mukava ja avulias. :)

Keskustassa seikkaillessamme pääsin testaamaan kiinaani, kun kyseltiin kirjakauppaa ja bussiaikatauluja ja muuta ihmisiltä.. Vähän tankkaamistahan se vaatii, mutta kuitenkin ihan hyvin sain selvää ja asiani selitettyä. Yhdessä vaiheessa muutama filippiiniläinen tyttö pysäytti meidät ja kysyi voisimmeko ottaa yhden valokuvan.. Luulin ensin, että pyysivät meitä ottamaan kuvan heistä, mutta sitten he korjasivat että haluavat meidät samaan kuvaan heidän kanssaan, koska "te olette niin kauniita!" :D En tiiä että miten sellaisesta voi kieltäytyä, joten poseerasimme sitten yhdessä heidän kanssaan.. :P

Hsinchun keskustassa liikenne on todella kaoottinen (Pori ei oo mitään verrattuna näihin kuskeihin ja liikennejärjestelyihin), ja auton alle jääminen on kyllä todella helppoa jos ei oo hyvin hyvin varovainen.. Mitään varsinaisia kävelyteitä ei ole ja autoja ja moottoripyöriä kulkee valtavasti ja ne ajavat LUJAA. Ihan keskustassa oli poliiseja ohjaamassa liikennettä koko ajan, koska muuten olisi ollut aivan mahdotonta.löysimme yhden todella kalliin supermarketin, jossa oli vain kalleimpia merkkituotteita, ja muuten kaikki vaate- sun muut kaupat on todella halpoja.

Takaisin tullessa sain viestin Liltä, että oon saanut postia siltä, joten piti mennä hakemaan sitä koulun postitoimistosta. (Jos haluatte lähettää mulle postia, kertokaa mulle, koska muuten en tiedä mennä kysymään sitä..) Hän lähetti T:lle ostamansa simkortin mulle, koska hän ei vielä tiennyt T:n osoitetta yliopistolla.

Silloin huomasin vasta, että tänään on joku koulun kaikkien kerhojen ja yhdistyksien esittelypäivä, ja postin ulkopuoli oli täynnä telttoja ja ihmisiä ja julisteita ja esityksiä ja kaikkea.. Kiertelin, jotta löytäisin kaikki kerhot, joihin mahdollisesti haluaisin liittyä tai ainakin tutustua.. Mutta etsiminen oli melko vaikeaa, koska kaikki julisteet on kiinaksi enkä ihan ymmärrä.. :D Go-kerhon löysin ensimmäiseksi, koska go-lautoja oli melko vaikeaa olla tunnistamatta. Heistä oli melko jännittävää, että joku länsimainen pelaa goota, mutta kukaan ei puhunut englantia, joten piti selvittää asiani kiinaksi. Sain kuitenkin ajat, milloin kerho kokoontuu, ja voin käydä katsomassa millaista siellä on. En tiedä kuitenkaan liitynkö kerhoon, koska se on melko sitovaa ja kerhon taso on aika kova.. :S Kaikki muut listalla olleet oli jotain 3D tai ylöspäin (jos et ymmärrä, se on suomalaisittain ainakin aika kova taso jo :D) No, kuitenkin, ajattelin käydä ainakin katsomassa. Sitten löysin kuoron ja tanssiaistanssikerhon ja lautapelikerhon ja kaikilta muiltakin sain esitteitä, kun ne vaan jakoi niitä silleen, ettei oikein voinut kieltäytyä.. Kaikkia jänniä kerhoja on, kuten taikurikerho, dj-kerho, kiinanshakkikerho, sarjakuvakerho, kansantanssikerho, meditaatiokerho ja ties mitä.. Kuitenkin ajattelin keskittyä lähinnä siihen kuoroon ja ehkä jos vielä löydän valokuvauskerhon tiedot jostain.. en löytänyt heidän ständiään sieltä, mutta tiedän että sellainen on olemassa. Kerhot kuulostivat tosi kivoilta ja kuoron porukka ja muutkin olivat tosi innoissaan ottamassa vastaan minut. :)

Tänään täytyy paastota, koska huomenna aamulla on terveystarkastus, ja sitä ennen ei saa syödä 8 tuntiin mitään.. Käytiin siis syömässä itsemme täyteen neljän hengen voimin koulun "italialaisessa ravintolassa" josta ostin "rullakebabia" joka ei kyllä ollut kebabia ikinä nähnytkään.. Se oli kylläkin todella hyvää, enemmänkin jonkinlainen kanatortilla, ja kun hintakin oli 1,5 euroa, niin ei kovasti haitannut.. :) Nyt tulin varsin vilkkaan päivän jälkeen takaisin kämpille..

Väsyttää ja olen hikinen kuin pieni possu kaupungilla kävelemisen jälkeen, mutta mieli on hyvä ja ootan innolla koulun alkua ja kaikkia kerhoja! Varsinkin kuoroa. :) Kivaa kun voi tavata paikallisia ja tehdä yhessä sitä, mikä on kaikkein yhteisintä maailmassa kaikkien kulttuurien välillä, eli musiikkia ^^

jee!

4 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että oot noin innoissasi! Jes! Siitä se lähtee, hyvällä asenteella :)

    VastaaPoista
  2. IIKKA ON HENGESSÄ MUKANA KOKO AJAN, JA MIETTII ET MITÄ SUN POSTIPAKETTIIS LAITTAIS, MITÄ SIELLÄ ENITEN KAIPAISIT PAITSI KARKKIA....

    VastaaPoista
  3. Lähetä vanhoja autoja!!! :D niitä on suuri ikävä... ja kuvia saa laittaa. :) -R

    VastaaPoista
  4. Mistä sä sen huomaat, et mun on tehnyt mieli sulle jotain sanoa, aina kun on käyny sun sivuillas ( en vaan oo kauheen hyvä näissä tietokonejutuissa ja aikakin on vähän kortilla ) Kateellisena sun kielitaidolles täällä tuskailen englannin perusteet- kursilla ja samalla oon ylpeä pikkusiskoni rohkeudesta.

    VastaaPoista

Haluat kuitenkin sanoa jotain, mä huomaan...