Kauan sitten kituneen blogin kuolema lähestyy

Heissan!

Kirjoitan nyt vielä kerran, huvin vuoksi, vaikka tuskin tätä enää kovin moni jaksaa käydä kurkkimassa. :) Lähden taiwanista 5.7. ja kotisuomessa 6. päivä iltapäivällä, joten Taiwanielämää on jäljellä enää kaksi viikkoa ja pari päivää. Ens viikolla on viimeiset loppukokeet, ja sitten on vielä reilu viikko aikaa kiertää vähän taiwania ennen takaisinpaluuta. Paluu tuntuu sekä kivalta että pahalta, mutta varmaan kotona ollessa tuntuu enemmän kivalta kuin pahalta, ainakin toivon. On kamalaa jättää kaikki rakkaiksi ja läheisiksi tulleet ihmiset, paikat, tavat ja ylipäätään elämä täällä. Toisaalta on toki ikävä kaikkea kotona.

Jos koko vuoden pystyisi jotenkin summaamaan yhteen, niin tekisin sen, mutta se tuntuu aika mahdottomalta tehtävältä, kun kaikkea on tapahtunut niin paljon, eikä tässä tunnu olleen mitään suurta punaista lankaa tai oivallusta. Ehkä isoimpia asioita on olleet omien silmien aukeaminen, niin kliseistä kuin se onkin, sillä olen tässä vuoden aikana alkanut vähän tajuta maailmaa myös muuten kuin suomalaisen silmin, vaikka toki kaukana täydellisestä ymmärryksestä ollaankin. Myös yhä enenevä into palata, ei ehkä juuri taiwaniin, mutta esim mannerkiinaan, on kasvanut tässä vuoden aikana. Olen oppinut itsestäni paljon, oppinut selviytymään ja nauttimaan kokeilemisesta, vaikka edelleen panikoin kaikkea mahdollista. Jollakin tavalla ylipäätään kasvanut vähän isommaksi. :)

Paluulento oli turhan kallis kaiken maailman sähläyksien seurauksena (sekä minun, että ebookersin), mutta pääasia että pääsen kotiin. :) Ensi viikolla pitää jättää hyvästit suurimmalle osalle ihmisiä, koska lukuvuoden päättymisen jälkeen suurin osa lähtee tahoilleen, joko suoraan kotiin tai muuten matkustelemaan. Mulla ei oo niin paljon rahaa, että pääsisin vielä ulkomaille reissailemaan, mutta ajattelin vielä kiertää Taiwania sen verran kuin tässä ehtii. pitää toki myös pakkailla ja järkätä täällä olevat tavarat kuntoon, postittaa osa niistä kotiin, ja siivota huone luovutuskuntoon. En tiedä, tuleeko tätä asuntolaa varsinaisesti ikävä, mutta rakasta huonekaveriani ja kaunista kampusaluetta varmasti tulee.

Suurimmalle osalle kuorokavereista sanoin jo heipat, se oli surullista, mutta toisaalta ihana nähdä ja tietää miten tärkeäksi olen tullut heille, ja miten tärkeäksi he minulle. :) Myös lupaukset lähettää kirjeitä ja kortteja ja olla yhteyksissä netin kautta ja vaihtaa nuotteja jne jne lämmitti sydäntä, yhtä paljon kuin a3-kokoinen kortti täynnä hyviä toivotuksia. :)

On yllättävää huomata, miten vähän sitä oikeastaan muuttuu, vaikka ympäristö, kieli ja kaverit vaihtuu täysin.. Samanlainen minä itse on pysynyt, näkee vain itsekin paremmin, että tämä minä olen. :) Voi kuulostaa pieneltä oivallukselta, mutta se on oikeastaan tosi iso, hirveän lohdullinen ja voimistava ajatus.

Vielä kaksi viikkoa taiwanin kuumankosteaa kesää jäljellä, luvassa vielä loppukokeita, vuoristokyliä ja aurinkorantoja ennen matkani loppua. Kaksi viikkoa kuulostaa nyt hirvittävän lyhyeltä ajalta, ja sitä se onkin, ja ennen kuin huomaankaan olen jo kotona. Odotan, että näen taas teidät kaikki, ja jos joku vielä tätä lukee, niin kiitos, että olet jaksanut olla kiinnostunut ja toiverikkaasti klikata tätä linkkiä aina välillä. :) Olisi tää matka varmasti ollut paljon vaikeampi ilman nettiä ja yhteyttä kotiin ja teihin kaikkiin. :)

Heihei!